Kuluneen viikon teemana ja tavoitteena on ollut "tissitön yöelämä", minkä tähän astinen huipennus koettiin viime yönä kahden tunnin valveilla oloon. Siinä ehti hyvin hurauttaa pipon päälakimittoihin, kun pikku-ukko naureskeli lelujensa kanssa keittiön lattialla.
Mulla ei ole hajuakaan neulotun pipon mittasuhteista ja kuvittelin tekeväni tämän syyslakiksi pojalle. Nyt olen sitte sen verran viisaampi, että tuo 120 silmukan pipo on passeli mulle ja kommando-tyyppinen 7kk ikäselle. Pitänee jatkaa tuotekehittelyä, jotta pikku-ukkokin saa syyslakkinsa.
Nuo valkeat raidat tuli sen tähen, ku olin ihan varppi, et vihreä ei tule riittämään koko pipoon. Valkoista Blues-vuosikertaa löytyi vaikka kokonaisen pipon verran ja sitä surautin raidoiksi ihan oman mielen mukaan. Puntari näyttää lankamenekiksi 54 g, joten eipä olisi paljoa Suvikaan jääny vajaaksi. No, nyt on vihreää raita-ainetta muutama metri jemmassa. Mä tykkään tuosta kaartuvasta kavennuksesta, se tuo hiukan jotain ekstraa muuten simppeliin pipoon.
ps. Sattumalta edellisessäkin pipopostauksessa oli tasaista raitaa yllä. Moon ihan heikkona Marimekkoon, tunnustan.
SuviBlues
Lanka Novita - Suvi, Novita - Blues
Koostumus 100 % puuvilla
Menekki 54 g
Koko 120 s
Puikot 3,5 mm
Malli Käsillätekemisen terapiaa - Typy

3 kommenttia:
Tuo kaartuva kavennus on minunkin suosikkini, kuten myös tasaraidat. Taitaa täälläkin olla tulollaan lisää "peruspipo" sovelluksia, kunhan syksy koittaa.
Miksei pienokaisesi saa nauttia rintamaitoa ja läheisyyttäsi yöllä?
Kai sillä yösyönnilläkin joku raja on. Mielestäni 7kk ikäsen ei tarvitse enää syödä yöllä 2h välein.
Lähetä kommentti