sunnuntai, heinäkuuta 09, 2006

Iäisyysprojekti

Talvi 2004-2005 oli tuotokasta aikaa neulonnan saralla. Pikkuisia nuttuja ym. vauvavuoden tykötarpeita syntyi kuin liukuhihnalta. Itsellä tuolloin ei ollut vielä lasta. Oli olemassa vain suuri haave omasta pienestä kultalinnusta.

Tätä raglanpaitaa väkersin viime vuonna yövuoroissa, aina silloin kun ehdin. Ihan en saanut sitä valmiiksi ennen äitiyslomalle jäämistä viime lokakuussa ja se ajautuikin UFO-laatikkoon. Tässä pitkin kevättä olen koonnut paitaa kuosiinsa ja tänään sain iäisyysprojektin päätökseen. Ja kas, se jopa mahtuu vielä pikku-ukkelille!

Käsiala on muuttunut huimasti tässä vuoden kuluessa. Eron huomaa pääntien joustimesta, minkä neuloin tänään. No, meneepä sutjakkaasti ainakin ukkelin päälle, niin ei tarvitse taistella ahtaan pääläven kanssa.

Raglanpaita

Lanka Novita Tennessee
Koostumus 100% merseroitu puuvilla
Menekki 192 g
Koko 68 cm
Puikot 3 ja 3,5 mm
Malli SK 8/2001

Mun menee hermo. Kirjotin koko ennen kuvaa olevan tekstin samalla fontilla, mut tää Bloggerin typerys päätti muuttaa viimesen kappaleen ihan eri kuosiin! Ja se on vielä niin päkkipää, että ei suostu millään muuttamaan fonttia vaikka kuinka koitan suostutella. Anti olla!

Ei kommentteja: