sunnuntaina, syyskuuta 30, 2007

BabyUll

Babya odotellessa on luonnollista neuloa Asa Gjestal Spinnerin BabyUllista. Pehmeää 100 %:sta merinovillaa tikuttelee ihan ilokseen, jotta saisi ajat sitten ostettuja pussilankoja vähemmälle.


Parittomat sukat, mitkä ei minusta näytä edes sukilta, on jo pakattuna sairaalakassiin. Pääsevät markkeeraamaan meidän uuden tulokkaan sukupuolta TYKS:n synnärin tuotantotauluun. Siellä kun viikon aikana syntyneet lapsukaiset koodataan sinisellä tai punasella villasukalla.


Toiset kun ovat tehneet kovan aivotyön, niin minä kylmästi käytän sitä hyväksi. Käly oli neulonut lapsille pipot ja niin minäkin sitten tein. Nuotit siis samat ja menekki 44 g. Just hyvä malli, kun jää kasvullekin varaa. Työskentelyvälineenä 2,5 mm puikot.

tiistaina, syyskuuta 25, 2007

Kanto ja sen nokka

Puut kaatui ja jäljelle jäi rivi kantoja. Lankaa kului, kun tupakkaakaan en polta, naapurin puunkaatoa katsellessa.



Lapaset
Gjestal - Janne
85% villa, 15% polyamidi
4 mm
44 s
70 g

Tuli turhan väljät naisen käteen, harmittaa. Mutta mahtuupa toiset lapaset alle, jos tulee kipakka pakkanen. Janne on ihanan pehmoista verrattuna suomalaiset sukujuuret omaavaan serkkuunsa Veikka Seiskaan. Idean i-cord reunaan pöllin törkeästi Tikrulta.


Kolmioribbisukat
Novita- 7 Veljestä
75 % villa, 15 % polyamidi
4 mm
koko 38/39
107 g

Liikaa silmukoita, liian isot puikot. Harmittaa. Tässä on nyt käynyt niin, että tuli väljä lapanen ja pyörivä sukka. Virheistä oppii.

Nomuthei! Siksipä tuo Janne on Veikkaa pehmompaa, ku villaa näyttää olevan enempi. Selkis sekin mysteeri, kun ottaa silmän käteen ja lukee vyötettä.


Saapassukka
Novita - Nalle
75 % villa, 25 % polyamidi
44 s
3,25 mm
koko 24/25
50 g

Näistä tuli hyvät ja poikakin sanoi "hienot"! Eikö totuuden kuulekin aina lapsen suusta. Marinoituneet Nallet tuntuvat kovinkin pehmeiltä.


Pullo- eiku siis pallopussi,
käytetään myös nimitystä Elisa Nest Tote
Novita - Tennessee
100 % merseroitu puuvilla
5,5 mm
70 g

Silmukkamäärät ja kerrosmitat tein ohjeen mukaan, mutta kasauksen tein ominpäin. Olis muuten tullu leviä ja matala, kun nyt tuli korkia ja kaponen. Lanka- tai puikkovalinta siis meni ketuiksi. Nyt pussin suusta ei mahdu kuin perjantaipullo tai lapsen pienet pallot. Meillä siis toimii pallopussina. Kuvausrekvisiittana vaahteran lehdet.

perjantaina, syyskuuta 21, 2007

Vastaus

Lähetin taannoin sähköpostia Novitalle Bambu-langan laadusta ja tänäaamuna sain vastauksen. Itse en taida huiviani heille lähettää, mutta josko joku muu haluaa ottaa Novitan laadunvalvontaan yhteyttä, niin yhteystiedot löytyvät ohesta.



Kiitämme Sinua yhteydenotostasi. Otamme mielihyvin vastaan negatiivistakin palautetta langoistamme voidaksemme vastaisuudessa välttää langoissamme mahdollisesti olevat virheet ja puutteellisuudet. Novita Bambu -langan pitäisi kestää 60 asteen hienopesu aivan vahingoittumatta. Joten jos ja kun huivi on mennyt pilalle pesussa, toimita tuote laadunvalvontaamme tutkittavaksi. Jos Sinulla on vielä jäljellä lankaa ja vyöte langasta liitä ne mukaan. Osoite mihin neuloksen voit toimittaa löytyy alta. Halutessasi palautamme huivisi.

Kaikesta huolimatta toivomme luottamuksesi lankoihimme säilyvän

Neulonta terveisin
Ritva Alastalo, laadunvalvonta
Novita Oy
Leipurimestarintie 5, 45610 KORIA

maanantaina, syyskuuta 10, 2007

Huivi arkikäyttöön


Minttumaari
Novita - Bambu
68 % bambu, 32 % puuvilla
130 g
5,5 mm
70 x 130 cm


Kommenttini langasta

to info@novita.fi
Bambu-langan laatu

Neuloin ison kolmio huivin vaaleanpunaisesta Bambu-langasta. Pesin ohjeen mukaan 60 asteisessa hienopesussa pesupussiin laitettuna ja pesun, pingotuksen ja kuivumisen jälkeen lanka näyttää turvonneelta ja hiukan huopuneelta. Muistuttaa näppituntumaltaan lähinnä Samosta. Olen todella pettynyt. Kestääkö lanka oikeasti noin korkean lämpötilan?


Harmittaa. Miksi en ostanut kaunista vaaleanpunaista Kamena-vyyhtiä ja neulonut siitä itselleni Minttumaaria? Miksi vastasin Prisman alekopan Bambu-seireeniin huutoon? Miksi?



perjantaina, syyskuuta 07, 2007

"Sataa vettä"

Pojan ensimmäinen kaksi sanainen lause; sataa vettä. Milloin sataa ja milloin on muuten hämärää tai naapuri häärää pihalla niin ettei tohdi mennä ulos kameran kanssa lapasia kuvaamaan.


Neuloin pojalle kahdet lapaset. Molemmissa silmukkamäärä 32, mutta vihreissä puikot 3,5 mm ja tummanharmaissa 4 mm. Seiskaveikka ja 4 mm puikot ovat minulle hyvä yhdistelmä, sillä pienemmillä puikoilla tulee turhan peltistä lopputulosta. Lankaa kului 37 g/pari.


Podin taannoin jämälanka-ahdistusta. Koska niitä jämiä nyt sattuu nurkissa pyörimään ja lapsi oli edelleen ilman nukkusukkia, niin 1+1=2 ja lapsi sai taas jämälankasukat. Puuvillan ja villan sekoite tuntuu mukavalta jalassa; lankana Marks & Kattens Clown neulottuna 3 mm puikoilla ja 48 silmukalla kokoon 24-25. Sukissa on hieman kasvunvaraa ja eräänä iltana hän otti sukat pois jalasta, antoi ne minulle ja sanoi "pisana" eli pienennä.


Laatikkopipoja surautin neljä kappaletta, joista käytössä oleva puuttuu kuvasta. Mittoja napsin Kimperin pipoista.


Tonttuparaati vaatii vielä täydennystä ennen pesukonepyöritystä. Tovesta neulotut "pullopiilot" SK 11-12/05 ohjeella.