Tiistai-iltana viisi Salon seutulaista kädentaitajaa kokoontui kahvilan pöydän ääreen. Yhdellä heistä oli ajatus mukanaan; yhdistyksen perustaminen. Tunnin kuluttua, nautittuamme joko jäätelön, viinerin tai kahvin, oli yhdistyksen perustamisanomus täytettynä Patentti- ja rekisterihallitukselle.
Yhdistys kantaa nimeä Salon seudun kädentaitajat ry. Vielä emme toki saa virallisesti käyttää tuota ry-lyhennettä, koska yhdistyksen perustamiseen menee PRH:ssa 4-6 kk. Nyt kun olemme organisoituneet, saamme kokoontua ilmaiseksi esim. Salon kaupungin kirjaston saliin, missä on tilaa vaikka tehdä kortteja tai havupalloja. Ajatuksena on kokoontua kerran kuussa aina erilaisen kädentaidon merkeissä. Pyydämme muita kädentaitajia mukaamme niin tekemään itse kuin opastamaan muita. Mainostamme kokoontumisiamme ilmaisilla foorumeilla ja pyrimme kasvattamaan jäsenmääräämme tämähetkisestä viidestä ihmisestä.
Ensi vuodelle pohdimme jo alustavaa ohjelmaa: sukkakoulu, ylioppilas-, hää- tai rippikortti-ideat, pirtanauha, huovutus, havupallo, amppelin solmeilu. Vain taivas ja rahanyörit ovat rajanamme.
Jos siis haluat liittyä Salon seudun kädentaitajiin, niin ota yhteyttä allekirjoittaneeseen. Jotta pääset seuraamme, sinun ei tarvitse maksaa kuin 10 €:n jäsenmaksu.
Anna
annan . nanna ät hotmail . com

4 kommenttia:
Mahtava idea. Itse olen Oulusta eli "en voi" littyä teihin mutta ei se tännekkään olsi paha idea... Jos saa ottaa ideasta kiinni... :)
Tässä Kristiinan silmukoista otettu ohje yhdellä sukkapuikolla neulomisesta. http://tiinas.vuodatus.net/blog/482895
Hei,
turkulaisten puolesta haluan onnitella teitä uuden yhdistyksen synnyn johdosta.
Meilläkin mietitään yhdistyksen perustamista.
http://ekebodesign.eu/blog/
Onnea! EWn minäkään voi liittyä, mutta voisin tulla opettamaan värttinällä kehräystä, miksei rukillakin jos sellaisia talouksista löytyy. Tai sitten huovutusta.
Lähetä kommentti