torstaina, huhtikuuta 19, 2007

Salon seudun kädentaitajat ry

Tiistai-iltana viisi Salon seutulaista kädentaitajaa kokoontui kahvilan pöydän ääreen. Yhdellä heistä oli ajatus mukanaan; yhdistyksen perustaminen. Tunnin kuluttua, nautittuamme joko jäätelön, viinerin tai kahvin, oli yhdistyksen perustamisanomus täytettynä Patentti- ja rekisterihallitukselle.

Yhdistys kantaa nimeä Salon seudun kädentaitajat ry. Vielä emme toki saa virallisesti käyttää tuota ry-lyhennettä, koska yhdistyksen perustamiseen menee PRH:ssa 4-6 kk. Nyt kun olemme organisoituneet, saamme kokoontua ilmaiseksi esim. Salon kaupungin kirjaston saliin, missä on tilaa vaikka tehdä kortteja tai havupalloja. Ajatuksena on kokoontua kerran kuussa aina erilaisen kädentaidon merkeissä. Pyydämme muita kädentaitajia mukaamme niin tekemään itse kuin opastamaan muita. Mainostamme kokoontumisiamme ilmaisilla foorumeilla ja pyrimme kasvattamaan jäsenmääräämme tämähetkisestä viidestä ihmisestä.

Ensi vuodelle pohdimme jo alustavaa ohjelmaa: sukkakoulu, ylioppilas-, hää- tai rippikortti-ideat, pirtanauha, huovutus, havupallo, amppelin solmeilu. Vain taivas ja rahanyörit ovat rajanamme.

Jos siis haluat liittyä Salon seudun kädentaitajiin, niin ota yhteyttä allekirjoittaneeseen. Jotta pääset seuraamme, sinun ei tarvitse maksaa kuin 10 €:n jäsenmaksu.

Anna
annan . nanna ät hotmail . com

sunnuntaina, huhtikuuta 15, 2007

He eivät ole luotuja toisilleen






Nyt en kyllä jaksa tehdä heille pareja. Pistin puikoille "keep it simple, stupid" -tyyppisen neuleen. Pyörönä pelkkää raitaa 92 cm:lle. Puikot vois olla kyllä isommt kuin 3 mm. Vaikuttais nimittäin kummasti työn etenemiseen.

lauantaina, huhtikuuta 14, 2007

Talvea odotellessa



Huovutettu pipo
Uudenmaan käsi- ja taideteollisuus ry:n Järvenpään käsityökeskuksesta Marja Vainion tekemän ohjeen mukaan
Määkylänpuodin hahtuva kaksinkertaisena
7 mm
45 asteen kirjopesu, linkous 1000 kierrosta/min

Hahtuvaa jäi vielä jonkin verran. Josko jämistä tekisi lapaset, kun ottaa jotain toista färiä raitakaveriksi.